Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timpurityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timpurityöt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. marraskuuta 2015

Parveke

Parveke valmistui pääosin viikonlopun aikana, ja hyvältähän se näyttää. Vielä se tosin kaipaisi sen maalin pintaan - rimoituksen kuuluisi olla harmaata. Vielä jäi vähän puristettavaa timpureilta.

Myös kylpyhuoneen lattiat oli saatu laatoitettua ja sisustajat saavat nyt alkaneella viikolla isoimman osan töistään valmiiksi, ensi viikolla on vain viimeistelyä ja LVIS työt pääsevät alkamaan/jatkumaan.


Ei ihmeempiä tähän kohtaan, hommat etenee mallikkaasti.

Parveke#1:

Parveke#2, tuo verhoilu tuolta parvekkeen päältä pitäisi saada nyt jo umpeen:

Kylppärin lattia, yläkerran kylpyhuoneessa:

tiistai 27. lokakuuta 2015

Viikko nelkyt-neljä

Uusi viikko ja uudet kujeet, sisustajat ovat pääseet kunnolla hommiin. Kuten jo kirjoitin, niin työstössä on kuivien tilojen laatat sekä vesieristys. Haastettakin toki löytyi heti, valettu lattia ei ollut täysin tasainen, erityisesti eteisessä oli aika paljon heittoa. Joten sisustajan joutuvat tekemään lattiaan tasoitusta ennenkuin voivat laittaa laatat, koska meidän 60x60 laatta ei anna epätasaisuutta anteeksi. Mutta kuulemma ihan normaali tilanne näissä hommissa. Ja he olivatkin jo saaneet ison osan laatoista laitettua.

Timpurit olivat myös saaneet etuterassin pääasiassa valmiiksi ja työstivät takaterassia sekä parveketta. Etuterassilla tuli meille jonkinlainen valvontavirhe, me luulimme että sille tulee vain normaalit kaiteet ja rimoitus, mutta siihen tuleekin nyt kapeat seinäkkeet molemmin puolin terassia, joka verhoillaan samalla tavaralla kuin koko talo. Eipä siinä, sehän voi olla hienompi versio kuin mihin olimme varautuneet, jotenkin tuo oli vain mennyt lopullisista kuvista täysin ohi. Mutta testaillaan sitten tätä vaihtoehtoa.

Maatyöt alkavat sitten torstaina, ja silloin pitäisi myös pitää palaveria tontilla, jotta saadaan katsottua kokonaisuus läpi. Yksi haaste on se ammottava aukko tielle päin, pensasaita meni rakennusvaiheessa matalaksi, vaikka se piti säilyttää. Nyt ei enää voi talvea vasten istuttaa mitään ja toisaalta havuaita, jonka haluaisimme vie vuosikausia ennenkuin se toimii aidosti näkösuojana. Vaihtoehtoina on rääpiä jäljellä olevat pensasaidat kokoon tien vierelle, repiä tienvierusta täysin tyhjäksi sekä istuttaa keväällä havut tai sitten tilata siihen aita. Katselin aitojen hinnastoja tuossa läpi ja pyysin muutamat tarjouksetkin. Pitää tätäkin nyt vielä pohtia, itse halusin budjettisyistä säilyttää vanhan pensasaidan, mutta se meni vähän haastavaksi.

Keskustelimme myös aikataulusta ja hyvältä näyttää! Muutto voisi olla 7.12 alkavalla viikolla. Eli n. 1½ kuukauden päässä. Aika hienoa. Sisustajat kertoivat olevansa valmiita jopa marraskuun loppuun mennessä, kun keittiötavarat tulevat 10.11. Mutta sitten kun vielä on heidän jälkeensä LVI -ja sähkötöitä tulossa, niin talo ei ihan marraskuun loppuun ehdi valmiiksi - harmi, tarvitsee joulukuussa vielä maksaa tilapäiskämpästä vuokraa. Mutta toisaalta kokonaiskuvassaan aikataulu on paljon paremmalla tolalla, kun timpuritöiden alkaessa näytti ja pääsemme jouluksi uuteen kotiin, joten eipä siedä valittaa.

Ja sitten kuvakattausta:

Talon eteläsivu käytännössä lopullisessa ulkoasussaan (pihasauna tulee tuohon pressun takana olevalle tasatulle alueelle):

Etuterassi, eli nuo harmaat pylväät jäävätkin seinäkkeiden sisään, jotka rakennetaan molemmille puolille. Saas nähdä miltä ne näyttävät valmiina:

Laatat asettumassa käytävässä ja portaikon alatilassa:

Ja toinen kuva laatoista, myös keittiön välikkö oli jo laatoitettu:

Tässä pähkinää pihatöihin, jollain tämä pitäisi laittaa umpeen... mutta millä:

Ainiin ja hankittiin kuvan roskakatos, oli mukavasti jo oikeissa väreissä ja siinä on sama kattopelti kun meidän talossa. Sen kunniaksi tein tänään jo HSY:n kanssa jätehuoltosopimuksenkin:


tiistai 13. lokakuuta 2015

Smyygit

Eilen tuli käytyä (taas) tontilla ja onneksi märkätilojen materiaalit olivatkin saapuneet. Timpuri vain kertoi tekevänsä ulkotyöt loppuun ennenkuin tekee sisällä keskeneräiset työt loppuun. Ulkoa on kesken vielä parvekkeen viimeistely, terassit, vähän kattotöitä ja smyygilautojen laitot. Ikkunapellit he olivat saaneet kaikkiin ikkunoihin jo paikalle.

Tässä näkymä siitä miltä valmiit ikkuna-aukot tulevat näyttämään pelteineen ja smyygilautoineen. Näitä valmiita paketteja oli eilen yksi tehtynä, kyseessä on kylppärin ikkuna.




Ja päättyipä se vatvominen sen keittiön tasonkin kanssa, otetaan nyt sitten tuo 40mm valkoinen laminaatti, meni syteen tai saveen. Karitman studiolla pyörittelin ja lattia ainakin sopii valkoiseen tasoon ihan mukavasti:

Vajaa 10 viikkoa muuttopäivään

Nyt kai voi todeta, että on pakko olla alle 10 viikkoa muuttopäivään, kun viikoksi pyörähti viikko nro. 42. Mitään tarkkaa muuttopäiväähän meillä ei ole määritetty, vain se että talon pitäisi olla valmis ennen vuodenvaihdetta. Tilannehan näyttää edelleen oikein hyvältä sen osalta, että tässä aikataulussa pysytään, joskin osittain tietyt asiat ovat olleet hieman pysähtyneinä. 

Timpurit ovat aloittaneet toisen kohteen ja meidän kohteemme timpuritöiden viimeistelyssä tuntuu kestävän, timpureiden piti olla valmiita elokuun lopussa, sitten syyskuun puolivälissä, sitten syyskuun lopussa ... Ja nyt kuitenkin näyttää siltä, että työt jatkuvat varmaankin tämän kuun, mutta tietty siinäkin on monta muuttujaa. Ikkunapeltien laittaja ei ole käynyt, joten timpurit eivät pääse asentamaan smyygejä ja märkätilojen osalta taitavat materiaalit edelleen puuttua, niin eivät he voi niitäkään tehdä loppuun. Eli ei siellä oikein ole kuin terassilaudat odottamassa työstöä tällä hetkellä. Ongelma on kuitenkin siinä, että timpuritöiden keskeneräisyys jarruttaa maatöiden aloitusta, ja haluaisimme ne käyntiin mahdollisimman pian. Eipä tässä tosin kannata enää mitään nurmikkoa alkaa kylvämään, mutta kyllä tontti pitäisi saada täytettyä ja siistittyä ennen muuttoa.

Maalaustyöt ovat edenneet siihen pisteeseen, että materiaaleja toimitetaan tontille tällä viikolla Nurmitapetilta ja ensi viikolla tulee Karitmalta laminaatit. Portaiden osalta kaikki viimeisteltiin tässä alkuviikolla ja ne tulevat viikolla 45! Kyllä hieman jännittää millaiset portaat ovat käytännössä ja miten ne toimivat osana kokonaisuutta. Ja muutenkin kohtahan sen sitten näkee miten materiaalit sointuvat yhteen.

Paljonkaan uutta ja näkyvää ei kohteessa ole raportoitavaksi, mutta tässä nyt jotain kuvatuksiakin:

Valitsimme makuuhuoneen kaappeihin mielenkiintoisen vetimen, ajattelimme koittaa jotain muuta perinteisen rosterin sijaan (sitä kuitenkin tulee kylppäreihin):

Porrasaukkokin on saanut lisää maalia kauttaaltaan ja tähän tikapuiden tilalle pitäisi teräsportaiden nousta jo kolmen viikon päästä:

Olohuoneen kuvatus #? - maalia on tullut lisää pintaan:

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Maalia pintaan

Tässä lyhyt kuvapäivitys tontilta, maalaustyöt ovat edenneet sisällä ja ulkona. Sisällä on pinnassa valkoinen maali koko alakerran osalta ja ulkona terassin rakenteet on maalattu tumman harmaalla. Lisäksi takaterassin rakenteet ovat edenneet.

Lisää mietteitä myöhemmin, kunhan tässä ehtii.

 





torstai 1. lokakuuta 2015

Tapahtumia viikon 40 päätteeksi

Takana on osin aika hiljainen viikko, töitä kohteella tehtiin varsinaisesti vain alkuviikosta. Tänään ilmeisesti työt taas edistyvät kohteessa ja Puustelli tulee ensimmäistä kertaa paikalle mittamaan kalusteiden paikat kuntoon.

Uudet terassilaudat saapuivat eilen, ainoa kyllästetty/kestopuinen lauta jota löytyi harmaana. Kyseessä on Metsä Woodin MicroShield terassilauta. Väri on hieman kirjavahkoa, jonka vuoksi sen valmistus onkin nyt lopetettu, mutta väri oli mielestämme kuitenkin tarpeeksi hyvä ja pitäähän tuo kuitenkin öljytä viimeistään parin vuoden päästä, niin kyllä se väri tuosta tasoittuu.

Muutamia muita pienempiä hiontoja on tullut tehtyä mm. porrastoimittajan kanssa lukittiin lisää yksityiskohtia (päädyimme valkoiseen teräsrunkoon portaille) ja Karitman kanssa sovimme laminaatin toimituksen työmaalle viikoksi 43. 

Eli pienin etapein eteenpäin. Seuraavat isot tapahtumat tässä ovat maalaustöiden ja timpuritöiden päättyminen sekä sisustus -ja maatöiden alkaminen. Viikolla 43-44 pitäisi alkaa sisustaminen ja maatöiden osalta vielä odotellaan aikataulun varmistumista - onneksi on luvattu lämmin lokakuu.

Lisäksi aiemmin kuvatut havut löysivät paikkansa rinteestä - joskin saa nähdä lähtevätkö tuossa maaperässä kasvamaan. Maa oli nimittäin todella hiekkaisaa, mutta  katsotaan kuinka käy. Neljä päätyi rinteen päälle ja yksi on jemmassa sivummalla. Pitää siirtää se oikeaan paikkaan sitten maatöiden yhteydessä ja voi olla, että joutuu tuosta rinteestäkin vielä siirtämään osan toisaalle, jolleivat selviä siellä.


Havut:

Karitman sivujen kautta löytyi hyvä työkalu sävyjen mallaamiseen, laitoin meille valitun laminaatin kuvaan, jossa oli samankaltainen sohva kun mikä meillekin tulee:

Smyygilautojen maalustyömaa:

 Uusi terassilauta:

perjantai 25. syyskuuta 2015

Kolmas huone pystyssä!

Pitkään arvottu huonevarauskin saatiin nyt pystyyn, arvonta johtui pitkälti meistä, kun emme päässeet nopeasti mietteisiin sen sijoittelusta. Tai no eihän se enää ole huonevaraus vaan huone. Mutta kuitenkin tuossa se nyt on ja kahdesta eri vaihtoehdosta se oli kyllä parempi vaihtoehto ja iso ikkunakin jää hyvin näkyviin ja tuo valoa arkiolohuoneeseen.

Hankimme myös jo parioven (15x21) Bauhausin sensaatiopäiviltä tuohon huonevaraukseen, joka toimitettiin jo tontille. Alennusta ovessa oli noin 150€ ja ilmainen toimitus päälle. Ihan hyvä diili, samassa hankimme myös postilaatikon valmiiksi. Ja tori.fi kautta löytyi myös hyvään hintaan uudet karmit tuohon oveen. Vielä uupuu omaa hankittavaa parin jutun verran, mutta alkaa olla se puoli hyvin hoidossa.

Noin muuten maalaustyöt ovat valmiina parin viikon sisään ja sisustajat tulevat kolmen viikon päästä. Valmistumisaikataulu jouluksi näyttää siis oikein hyvältä!
Siinä se huonevaraus on pystyssä:

Ja toisesta kuvakulmasta:


Alakerran porrasaukosta näkymä yläkerran kattoa kohden:

Postilaatikko, Stala:
Pariovi JeldWen (made in Finland):




keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Fönsterit

Tätä on odoteltu! Ikkunat saatiin taloon kiinni eilen, ne olivatkin juhannukselta asti odotelleet tontilla asennusta, mutta onneksi hyvin suojattuina. Asennukset sujuivat jouhevasti, pienempiin ikkunoihin meni aikaa n. 15 minuuttia, mutta nuo isommat ruudut veivät sitten jopa lähemmäs tunnin. Kuvan ottamisen aikaan muutama ikkuna oli vielä laittamatta, mutta muuten oli valmista.

Timpurit kertoivat, että heillä ei ole töitä kuin noin 1½ viikoksi ja tämän jälkeen alkaa sisustustyöt tai itseasiassa heidän mukaansa sisätyöt voisi aloittaa jo ensi viikolla. Tosin pienen mutkan voi tehdä se, että mietimme jos purkaisimme vielä yhden väliseinän pois, saisimme olohuoneen tilan avarammaksi. Sitä työstetään vielä kuntoon. Mutta sen lisäksi timpureilla on vielä työstössä ikkunan puitteet, terassit, räystäät ja muuta pienempää tekemistä. On kyllä mielenkiintoista kun sisustustyöt alkavat!

Myös pihasaunan sijainti on nyt tontille lukittu, se sijoitetaan tuossa alapuolella olevassa kuvassa näkyvän sivun puolelle, nelisen metriä kodinhoitohuoneen ikkunan eteen. Se mahtuu mukavasti siihen ja tuo myös hieman näkösuojaa. 

Talon eteläinen sivu, tontin rajalta kuvattuna:

Pojan huoneen ikkuna vasemmalla ja yläkerran kylppärin ikkuna oikealla:

Eteläisestä sivusta toinen otos, tontti alkaa tuosta rinteen reunalta:

Ja vielä yksi lisäys, luontonäkymä tontin länsireunalta:

maanantai 14. syyskuuta 2015

Vierailu yläkerrassa

Nyt on hyvä hetki päivittää yläkerran näkymiä, kun sielläkin on koolaustyöt edenneet jo pitkälle. Hyvältä näyttää, voi sanoa kyllä että kannatti ottaa vinokatto, korkein kohta keskellä on n. kolmessa metrissä ja se tuo kyllä mukavasti tilan tunnetta.

Kaupunki teki vain tuon kolmannen (makuu)huoneen sijoittelun todella hankalaksi, kun he vaativat siirtämään isot ikkunat etelän puoleen. Ei oikein löydetty 100% mieluista ratkaisua, mutta nyt ollaan sitten päädytty kompromissiin, jossa teemme sen makkarin isojen ikkunoiden puolelle, mutta oviaukko tehdään 1,5m leveällä pariovella, jossa on mahdollisimman paljon lasipintaa. Näin saamme kuitenkin valoa läpi arkiolohuoneen puolelle.

Mutta sitten kuvien pariin:

Huone#3: Eli tähän tulee väliseinä vasemmalta näkyvästä palkista alkaen ja keskelle se 1,5m pariovi:

Näkymä yläkerran "käytävästä", oikealla porrasaukko, vasemmalla ison makkarin ovi ja perällä mini-kylpyhuoneen ovi:

Arkiolohuone ja ovi parvekkeelle:

 Näkymä ison makuuhuoneen ikkunasta:

Makuuhuone#2, eli poitsun huone ovelta kuvattuna:

torstai 10. syyskuuta 2015

Postia New Mexicosta

Tänään tippui postissa talon numerokyltti (tai siis 1 x numero ja 1 x kirjain), nämä saapuivat kaukaa New Mexicosta asti. Bongasin Turun Sanomissa pidetystä rakennusblogista vinkin Great River Companyn tekemistä kylteistä ja päätin tarttua täkyyn. Postikulut olivat hämmästyttävän pienet, noin 10$ - toisaalta eipä nämä paljoa paina. Kyseessä on jokin pieni yritys joka itse näitä valmistaa (eli made in the USA tuote), mutta nettikaupan toimivuus ja toimitusnopeus olivat todella loistavia. Mieluusti olisi ottanut vähän korkeammatkin, mutta päädyttiin nyt ~21cm korkeisiin.

Talolla työt etenevät koolauksien kanssa, alakerta on märkätiloja lukuunottamatta valmis ja yläkerrassa ollaan jo päästy mukavasti eteenpäin. Kuten vähän uumoiltiin, niin ikkunoita ei ehditä tällä viikolla laittamaan, vaan ne pääsevät viimein - kolmen kuukauden tontilla jököttämisen jälkeen - kiinni taloon ensi viikon alussa. Ikkunat tulevat viemään talon ulkonäköä taas reilusti valmiimpaan suuntaan.

Tapasimme myös kirjoitetun mukaisesti Siklan kanssa ja kävimme läpi avoimia asioita. Edelleen jäi asioita avoimiksi, seurataan tilannetta. Yleisesti tässä näkee sen hankaluuden, kun yhteyshenkilöt vaihtuvat useampaan kertaan projektin aikana, haastavaa se on varmasti molemmin puolin, tietokatkosten ja väärän informaation riski kasvaa aikamoisesti.

Alla parit tunnelmakuvat:

New Mexicon lähetys:

Alakerran kattoa keittiön ja ruokatilan kohdilta:

Yläkerran kattoa:

Yläkerran seinärakenteita porrasaukosta kuvattuna:

Kattoa alakerrasta, ulko-ovelta olohuoneeseen päin:

Ja pakollinen tunnelmapala, kotikylän joukkue palaa tänään liigaan 25 vuoden tauon jälkeen. Voi kyyti olla kylmää, mutta on se silti hieno juttu:

tiistai 8. syyskuuta 2015

Levytystä

Levytys etenee kovaa vauhtia, alakerta on käytännössä valmis, märkätiloja lukuunottamatta. Märkätilojen materiaalit puuttuivat vielä eilen, niin niitä ei päästy tekemään. Tänään timpurit jatkavat yläkerran levytyksillä. Levytykset selkeyttävät taas valtavasti talon sisätilojen kokoa ja käytettävyyttä sekä tunnetta siitä että millaista talossa on asua sen valmistuttua.

Tällä viikolla pitäisi saada ikkunat sisään, mutta timpureiden mukaan tiukkaa tekee. Tarpeeseen se tulisi, koska ulkona on niin koleaa ja kosteaa, että haluaisi kovasti saada tönön umpeen.Toisaalta tällöin olisi hyvä olla myös lämpöä saatavilla ja se maalämpökaivo sekä tekniikka sen ympäriltä puuttuvat vielä.

Huomenna on sitten tontilla avoimien asioiden läpikäynti Siklan kanssa, jossa katsotaan sitten tilannetta läpi näiden ja muiden kysymyksien osalta.

Ja loppuun vielä kuvia, joskin pimeitä (pitäisi alkaa käyttämään salamaa)

Olohuone:

Ruokailutila:

Porrasaukko:

Ulko-ovelta näkymä käytävän kautta talon läpi, eteiskaapit jäävät oikealle:


maanantai 31. elokuuta 2015

Seiniä pukkaa

Sisällä työt etenevät väliseinien rakentelulla. Kuvista on vaikea sitä hahmottaa, mutta itselle tilat ja tulevat huoneet avautuvat nyt hyvinkin selkeästi, ja talon ylipäätään hahmottaa taas astetta paremmin.

Mukaan oli eksynyt myös yksi ylimääräinen seinä keittiön eteen, kalustekuvat yms ovat piirretty avokeittiölle ja pohjakuva sen mukaan kuin siinä välissä olisi ollut puolikorkea "seinäke". Monesti ollaan kyllä infottu, että avokeittiö on tulossa, mutta jonkin informaatiokatkon vuoksi seinä siihen oli rakentunut. Mutta hyvä että asia huomattiin nyt, eikä vasta sitten kun levytykset olisivat olleet valmiina. 

Työt jatkuivat koko viikonlopun, timpureilla on noin kaksi viikkoa aikaa saada oma osuutensa valmiiksi ja viikonloppuna heillä oli kiire saada seinärungot kokoon, koska sähkömiehet tulevat tänään aloittamaan työt kohteessa. Pakko edelleen nostaa meidän päätimpurille hattua, kova on työmoraali ja laatukin pysyy hallussa kovista työtunneista huolimatta. Heillä on uusi (ilmeisesti Sikla) kohde alkamassa syyskuussa ja senkin takia on kiire saada meidän kohteen työt loppuun, kun taivastelin hänelle hänen työkuormastaan, hän vain totesi että on ajatellut sitten lepäilevänsä talvella. 

Tällä viikolla edetään seinärunkojen sekä koolauksien ja sähkötöiden kanssa. Ensi viikolla pitäisi sitten mennä jo ikkunat kiinni runkoon, sitä on odoteltu! Sitten on myös piha sen verran tyhjänä kaikesta roippeesta, että myös pihatöiden tekeminen tulee mahdolliseksi. Meillä on toive, että ne saataisiin tehtyä syyskuussa, mutta katsotaan miten homma natsaa, sen aikataulua ei ole vielä vahvistettu. Tässä on muutenkin muutamia avoimia asioita roikkunut pöydällä jonkin aikaa, jotka pitäisi saada pian vahvistettua, koska ilmoitettuun valmistumiseen on enää 3½ kuukautta aikaa.

Eteisestä terassia kohden kuvattuna:

Ja olohuoneesta ulko-ovelle, vasemmalla siis seinärunko joka pitää repiä alas, oikealla jäykistävä väliseinä jonka taakse portaat jäävät (ellemme löydä siihen jotain muuta rakenteellista ratkaisua):