maanantai 31. elokuuta 2015

Seiniä pukkaa

Sisällä työt etenevät väliseinien rakentelulla. Kuvista on vaikea sitä hahmottaa, mutta itselle tilat ja tulevat huoneet avautuvat nyt hyvinkin selkeästi, ja talon ylipäätään hahmottaa taas astetta paremmin.

Mukaan oli eksynyt myös yksi ylimääräinen seinä keittiön eteen, kalustekuvat yms ovat piirretty avokeittiölle ja pohjakuva sen mukaan kuin siinä välissä olisi ollut puolikorkea "seinäke". Monesti ollaan kyllä infottu, että avokeittiö on tulossa, mutta jonkin informaatiokatkon vuoksi seinä siihen oli rakentunut. Mutta hyvä että asia huomattiin nyt, eikä vasta sitten kun levytykset olisivat olleet valmiina. 

Työt jatkuivat koko viikonlopun, timpureilla on noin kaksi viikkoa aikaa saada oma osuutensa valmiiksi ja viikonloppuna heillä oli kiire saada seinärungot kokoon, koska sähkömiehet tulevat tänään aloittamaan työt kohteessa. Pakko edelleen nostaa meidän päätimpurille hattua, kova on työmoraali ja laatukin pysyy hallussa kovista työtunneista huolimatta. Heillä on uusi (ilmeisesti Sikla) kohde alkamassa syyskuussa ja senkin takia on kiire saada meidän kohteen työt loppuun, kun taivastelin hänelle hänen työkuormastaan, hän vain totesi että on ajatellut sitten lepäilevänsä talvella. 

Tällä viikolla edetään seinärunkojen sekä koolauksien ja sähkötöiden kanssa. Ensi viikolla pitäisi sitten mennä jo ikkunat kiinni runkoon, sitä on odoteltu! Sitten on myös piha sen verran tyhjänä kaikesta roippeesta, että myös pihatöiden tekeminen tulee mahdolliseksi. Meillä on toive, että ne saataisiin tehtyä syyskuussa, mutta katsotaan miten homma natsaa, sen aikataulua ei ole vielä vahvistettu. Tässä on muutenkin muutamia avoimia asioita roikkunut pöydällä jonkin aikaa, jotka pitäisi saada pian vahvistettua, koska ilmoitettuun valmistumiseen on enää 3½ kuukautta aikaa.

Eteisestä terassia kohden kuvattuna:

Ja olohuoneesta ulko-ovelle, vasemmalla siis seinärunko joka pitää repiä alas, oikealla jäykistävä väliseinä jonka taakse portaat jäävät (ellemme löydä siihen jotain muuta rakenteellista ratkaisua):
 

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Yläkerran näkymiä

Viikko on taas tuonut mukavasti edistymistä tontilla, mm. vesikatto valmistui, joten pitkän kuivan kauden jälkeen alkaneet sateetkaan eivät haittaa niin paljoa. Yläkerran valu on tehty ja kuivunutkin sen verran, että saamme nyt ilmoille ensimmäiset kuvat yläkerrasta seinien kera.

Alkuun ulkokuvatus, kadun puolellakin on valmista:

Yläkerrassa, käynti parvekkeelle:

Isot ikkunat etelään päin:

Makuuhuoneesta kuvattuna parvekkeelle päin, väliin tulee seinä. Näkymää myös saksiristikkoon, eli tulossa on "vino" sisäkatto:

Muovitus etenee myös alakerrassa, olohuoneen ikkunat:

Portaikon ikkuna, eli tulossa on siis U-malliset portaat:

Yläkerrassa; vasemmalla arkiolohuoneen ikkuna ja oikealla makuuhuoneen kaksi ikkunaa:

Yläkerrassa; portaikon ikkunan ja ison ikkunan väliin on tulossa seinä (toisaalta harmi):


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Viikko 34:sen jälkilöylyt

Se on sitten viikko 34 paketissa ja viikko 35 aluillaan. Takana on kenties hienoin viikko rakennustyömaalla tähän asti; seinät saatiin umpeen, lattia valettiin, vesikatosta valmistui puolet, LVIS työt etenivät todella rivakasti jne. Aika hienoa.

Tällä viikolla työt rungon kanssa jatkuvat, mm. ulkoverhoilun pitäisi olla tänään valmis ja sitten alkaa koolaushommat sisällä, kun suurin osa hs-muoveistakin on jo asennettuina. Putkimies jatkaa töitään vielä pari päivää ja sähkömiehetkin ilmeisesti aloittavat työt.

Ja tässä jo perinteinen kuvakollaasi tilanteesta:


Eteläpuolen seinä kallion päältä:


 Valettu lattia ja LVIS töitä:

 Eteläpuolen seinä kadulta päin:

 IV asennuksia:


torstai 20. elokuuta 2015

Teräsportaat

Kerran aiemminkin kirjoittelimme portaista, mutta nyt olemme viimeistelleet niihin liittyvän tilauksen, joten päivitellään vähän tilannetta.

Noin kymmenen toimittajan kilpailutuksen jälkeen toimittajaksi valikoitui Jale-portaat ja heidän mallistostaan Lite-porrasmalli. Kuva meidän portaita vastaavasta mallista alla ja myös kaideratkaisu on kuvassa vastaava kuin mihin päädyimme. Otimme toimitukseen myös lapsiportit molempiin päihin portaita sekä pitkällisen pohdinnan jälkeen panostimme myös kiinteisiin porrasvaloihin. Jokaisen askelman "potkulistaan" tulee Led-nauha.


Portaiden toimitus on varattu viikolle 44, joten vielä olisi 10 viikkoa jäljellä siihen pisteeseen, kun näkee nämä kasattuina.

Tontilla työt ovat edenneet tällä viikolla rivakasti niin timpuritöiden kuin putkitöidenkin osalta, tänään menee viimeiset tuulensuojalevyt kiinni runkoon ja alakerran valu suoritetaan. Ensi viikolla pyrimme laittamaan tuoreita tilannekuvia tulemaan.

Portaat:

Lapsiportti:

Valolista:

Ja tältä ne valaistukset sitten näyttää portaissa:


maanantai 17. elokuuta 2015

Viikko 34:sen alkutahdit

Valuautoa varten ei oltu vielä viime viikolla valmiita, vaan se tulee nyt tämän viikon perjantaina tekemään alakerran valut ja ensi viikon tiistaina yläkerran valun. Kokonaisuudessaan edessä on mielenkiintoinen viikko, koska talon seinät pitäisi viimein saada kasaan, putkityöt etenevät sisällä ja valut alkavat siis perjantaina. Tämän lisäksi vesikattoa piti alkaa tekemään tällä viikolla, mutta voi olla että se painuu ensi viikkoon.

Tontilla on ollut nyt hyvä tekemisen meininki päällä, työt olivat ensimmäistä kertaa käynnissä koko viikonlopun.

Alla kuva valmiista seinästä, ilman telineiden näköestettä (ikkuna-aukot eivät ole vieläkään täysimittaisia). Sen alla pari kuvaa sisältä, jossa näkyy putkitöiden ensimmäiset vaiheet ja "muovipussin" eli hyörynsulkumuovien valmistumista.




keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ulkoverhous

Ulkoverhousta on siis valmiina yksi sivu ja tässä näkymää siitä miltä se näyttää. Tuulensuojalevyjä puuttuu koko yläkerta, poislukien tätä sivua, joten kiirettä pitelee että talo saadaan perjantaiksi umpeen, jolloin sen betonirekan piti siis tulla tekemään valut. Toisaalta ei näyttänyt myöskään putkimieskään vielä käyneen, joten hommia riittää.

Ulkoväri on Tikkurilan 619X, joka osui meidän mielestämme nappiin. Lauta on siis kertaalleen maalattu, pitää vielä sitten ensi vuonna laittaa toinen kerros pintaan, valitsimme myös leveämmän verhoilupanelin ja siihenkin valintaan olemme tyytyväisiä.

Kuvassa näkyvät alakerran ikkuna-aukot eivät ole vielä täysimääräisesti sahattuja auki, niistä puuttuu yhden laudan mitan verran korkeutta, ikkunoiden korkeus tulee olemaan 60cm.

                 

                                      


maanantai 10. elokuuta 2015

Byrokratian ihanuutta

Rakennusluvan saaminen oli aikamoinen prosessi, jonka aikana meinasi usko loppua totaalisesti moneen kertaan. Itsellä on valmiina kirjoitettu pitkän pitkä reklamaatio ko. virastolle, jonka polkaisen liikkeelle kunhan talo on valmistunut.

Rakennuslupamme käsittelyssä meni lopulta reilut 10 viikkoa (sisäänjätöstä myöntämiseen), joka on vielä kai aika normaalia, mutta kaikki se mitä kätkeytyi sen ajan sisään ja ympärille on sitten aivan oma tarinansa. Ja tuo 10 viikkoa ei olisi riittänyt, ellei itse olisi siellä välissä prässännyt ja yrittänyt kiirehtiä asiaa eteenpäin.

Ylipäätään suurin hämmästyksen aihe oli se, että palvelukokonaisuus on rakennettu vinoutuneelle alustalle. Kohtasimme valtavan byrokratiaverkoston, joka tuntui olevan olemassa byrokratian ilosta - eikä asiakaspalvelun ja yksittäisen rakentajan vuoksi. Ongelmia suunnitelmissa kyllä aina löydettiin, mutta vastavuoroisesti ratkaisuja niihin ei juuri ehdotettu. 

Ohjeet ja neuvot vaihtuivat päivän tuulen mukaan, lista epäloogisuuksista on mittava. Osa näistä aiheutti myös aikatauluviiveitä, meitä mm. kehoitettiin vaihtamaan taloon harjakatto (alunperin esitellyn pulpettikaton sijaan), koska "se sopii paremmin ympäristöön". Huomatimme kyllä että eihän siellä ole harjakattoa lähelläkään, mutta kuulemma se oli alueella parempi vaihtoehto. Ja pyydetyn mukaisesti olimme ottaneet tapaamiseen mukaan naapuritalojen tiedot. Kuitenkin myöhemmin tonttikatselmuksessa saimme ohjeen vaihtaa pulpettikattoon, koska harjakatto ei sovellu ympäristöön ollenkaan. Loogista. Tällöin lupa oli ollut jo viikkoja sisässä harjakatolla ja sähkö yms. suunnitelmat oli tehty sen mukaisesti. Jouduimme osin aloittamaan kattomallin vaihtamiseen liittyviä suunnittelutöitä, mutta lopulta saimme anottua luvan pitäytyä harjakatossa.

Talon suunnitelmia näytettiin ennen luvan jättämistä kaupungille yhteensä kolme kertaa, mutta silti tämä kattosekoilu tuli kun lupa oli käsittelyssä. Samoin luvan käsittelyn aikana selvisi, että isoja ikkunoita ei saa laittaa pohjoiseen päin (liian lähellä naapureita), joten tämän osalta jouduttiin piirtämään kaikki kuvat uusiksi. Ja suurin ongelma tuli talon korkeusasemasta, kolmen ennakkokäsittelyn aikana asiassa ei ilmennyt ongelmaa, mutta sitten käsittelyn aikana tästä meinasi tulla haaste, joka melkein tappoi koko projektin. En jaksa tästä purkaa yksityiskohtia tässä kohtaa sen enempää, mutta taloa sitten väkisin leikattiin matalammaksi niin perustamistason kuin huonekorkeuksien osalta. Jäinpä pohtimaan, että mitä varten näitä ennakkokäyntejä sitten tehdään, jos näin perustavaa laatua olevia asioita ei jää siellä kiinni? Yksi syy miksei siellä jää mitään kiinni on siinä, että kaupungin edustaja ei ollut valmistautunut näihin tapaamisiin millään tavoin, vaikka tietoja oli toimitettu ennakolta. Yhtä hyvin olisi voinut esitellä erämökin piirrustuksia Ivalosta, kun heillä ei ollut mitään hajua kadusta tai alueesta mihin oltiin rakentamassa. Edellämainitut korjaukset ja muutokset olisi hyvä tehdä ennen luvan jättämistä käsittelyyn, näin toiminta olisi rakentajalle helpompaa, edullisempaa ja tehokkaampaa. Ja myös luvan käsittely olisi kaupungille helpompaa ja tehokkaampaa, kun jo sisällä olevaa lupaa ei tarvisi viilata ja viilata.

Mutta tehokkuus ei selvästi ole heidän toimintansa keskiössä muutenkaan. Siitäkin on monta eri havaintoa, mutta yhtenä esimerkkinä tiedonhallinta. Rakentaja joutuu hakemaan rakennuslupaan liitteeksi tietoa kaupungilta, eli siis rakentaja hakee kaupungin jo omaavaa tietoa luukulta A ja toimittaa sen liitteeksi lupahakemukseen tiskillä B. Ja osa tiedoista tottakai printtinä, ja kaikesta materiaalista menee erillismaksu (tottakai, rakennusluvan ~2000€ maksu ei ole riittävä ko. palvelukokonaisuudesta). 

Esimerkkinä hyvästä tiedonhallinnasta; yhdessä vaiheessa meidän piti hakea naapuritalojen leikkauskuvat (korkeudet) arkistosta, eli kirjaimellisesti menimme toiseen päähän virastoa ja pyysimme papereita toimitukseen toiseen päähän. Yhden naapuritalon kuvia ei löytynyt. Kysyimme arkistonhoitajalta, että "mitäs nyt tehdään, meille sanottiin että tarvitsemme kaikkien naapuritalojen kuvat", niin vastaus oli "en minä voi piirrustuksiksi muuttua...ja palasin juuri lomilta". Jäi ne tiedot saamatta, lopulta saimme puuttuvat kuvat suoraan ko. talon omistajalta. Mutta toisaalta lohduttavaa, koska eihän kukaan niihin kuviin ja naapuritalojen rakenteisiin kuitenkaan perehtynyt (vrt. kattoepisodi)

Yksi hauska yksittäistapaus oli myös se, että lupahakemuksen liitteeksi pitää myös toimittaa nykyään kuvia lähiympäristöstä. Lupahakemuksessa annetaan vaihtoehdoiksi toimittaa kuvat joko sähköisesti tai printtinä. Ruksitimme "sähköisesti" ja laitoimme kuvat sähköpostilla menemään. Sitten kun lupaa oli muutamia viikkoja käsitelty saimme viestin, että kuvat lähiympäristöstä tarvitsee toimittaa tulostettuina (väritulosteena) tai lupakäsittely ei etene. Selvä juttu tämäkin.

Koko sekava, työläs ja erityisesti byrokraattinen prosessi ei ole riesa pelkästään rakentajalle, vaan sijaiskärsijäksi joutuu myös talotoimittaja, pääsuunnittelija ja muut sidosryhmät. Esimerkiksi käyttäytyminen pääsuunnittelijaamme kohtaan oli sähköpostikirjeenvaihdossa omaan makuuni jopa asiatonta. Toki suurimman hinnan prosessin venymisestä maksaa aina rakentaja, jokainen lisäviikko tarkoittaa pidempää aikaa sijaisasumista ja rakentamisen aikataulun venymistä eteenpäin yms.

Mutta lopulta tärkeintä on se, että lupa tuli ja projekti etenee, ja hyvin on nyt viime aikoina edennytkin. Loppuviikosta ensimmäiset osat julkisivuverhoilua oli jo kiinnitetty ja tällä viikollahan pitäisi olla rungon osalta jo sitten valmiimpaa, kun betonirekan pitäisi saapua perjantaina tekemään valuja. Laitamme taas kuvia tulemaan, kunhan ehdimme.

perjantai 7. elokuuta 2015

Muotoutuu muotoutuu

Timpurit ovat taas painaneet pitkää päivää ja työt ovat edenneet oikein hienosti. Tuulensuojalevyjen kautta talon muoto alkaa hahmottumaan ihan uudella tavalla. Samoin valmiiksi tuli terassin/parvekkeen kattorakenteet, tältä näytti eilen alkuillasta (ensimmäisessä kuvassa pahoja aurinkohaittoja)

Talo tieltä päin:


Etelän puolen seinää... tuli näköjään valittua saunaan aika iso ikkuna:


Näkymä olohuoneen ikkunasta ruokailutilaan ja viereisessä kuvassa pohjoisen puolen seinusta:


Toinen näkymä sisään olohuoneeseen:

tiistai 4. elokuuta 2015

Säältä suojaisempaa

Se on sitten aluskate valmiina, hieno juttu! Ei sada enää sisään ja muutenkin taas mukavaa sekä näkyvää edistymistä havaittavissa, kun myös terassin/parvekkeen runko oli saatu pystyyn ja ensimmäiset tuulensuojalevyt kiinni seinään.

Laminaatin osalta saatin sovittua kokonaisuus meille mieluiseen suuntaan, eli päädyimme muutama kirjoitus sitten mainittuun Karitman Robusto laminaattiin White Oak sävyllä ja helppo olikin päätyä, selvästi paras kuosi mitä ollaan valinnan aikana löydetty ja bonuksena vielä parempi käyttöluokitus (=kestävyys).