maanantai 28. syyskuuta 2015

Puuttuneen ikkunan asennus

Aikanaan oven vierestä jäi asentamatta pystyikkuna, joka tuo vähän valoa eteiseen. Nyt oli saatu "leikattua" seinään sen mentävä aukko ja saatu se asennukseen, eli nyt ikkuna-asennus on kauttaaltaan valmis, joskin smyygilaudat ja pellit puuttuvat ympäriltä.

Maalaustöitä oli tehty viikonloppuna eteepäin ja ne jatkuvat ilmeisesti tänään. Muuten timpuritöitä tehdään yhden miehen voimilla eteenpäin - joskin siinä ei ole mitään uutta, tämä yksi timpuri on tehnyt varmaankin 85% kaikista timpuritöistä yksin - hyvin ammattitaitoinen kaveri kaikkiaan. Timpureiden piti saada hommat valmiiksi viimeistään tämän viikon alussa, mutta näyttää siltä, että menee ilmeisesti vielä ainakin ensi viikko heiltäkin töiden parissa. Osin tämä johtuu puuttuvista materiaaleista (märkätilojen levyt ja terassilaudat) ja osin siitä, että he tekevät jo osin töitä toisen kohteen parissa Espoon puolella.

Työmaalla on myös vielä kohtuullinen sotku raivattavana. Rakennusjätteen lisäksi paikalla on myös ylijäänyttä tavaraa aika paljon ja toki on siellä vielä asennukseenkin menevää tavaraa (smyygit, etuterassin pellit, terassirakenteet). Toivottavasti nämä saadaan hiljalleen järjestykseen, jotta saataisiin maalämpöporaus ja pihatyöt eteenpäin. Seuraillaan näidenkin etenemää, mutta me olemme sellaisen kymmenen viikon päässä muuttopäivästä, eli aika käy kortille ja hyvä niin.


Ostimme myös syksyn ALEsta vielä muutamat kuuset istutukseen pihalle, katsotaan jos ne lähtisi ylärinteessä kasvamaan, näiden pitäisi ainakin olla kestävää ja aurinkoa sietävää sorttia. Testataan. Maaperä on vain aikamoisen haastava, mutta katsotaan miten käy.

Uusi ikkuna:

Kuuset:

perjantai 25. syyskuuta 2015

Kolmas huone pystyssä!

Pitkään arvottu huonevarauskin saatiin nyt pystyyn, arvonta johtui pitkälti meistä, kun emme päässeet nopeasti mietteisiin sen sijoittelusta. Tai no eihän se enää ole huonevaraus vaan huone. Mutta kuitenkin tuossa se nyt on ja kahdesta eri vaihtoehdosta se oli kyllä parempi vaihtoehto ja iso ikkunakin jää hyvin näkyviin ja tuo valoa arkiolohuoneeseen.

Hankimme myös jo parioven (15x21) Bauhausin sensaatiopäiviltä tuohon huonevaraukseen, joka toimitettiin jo tontille. Alennusta ovessa oli noin 150€ ja ilmainen toimitus päälle. Ihan hyvä diili, samassa hankimme myös postilaatikon valmiiksi. Ja tori.fi kautta löytyi myös hyvään hintaan uudet karmit tuohon oveen. Vielä uupuu omaa hankittavaa parin jutun verran, mutta alkaa olla se puoli hyvin hoidossa.

Noin muuten maalaustyöt ovat valmiina parin viikon sisään ja sisustajat tulevat kolmen viikon päästä. Valmistumisaikataulu jouluksi näyttää siis oikein hyvältä!
Siinä se huonevaraus on pystyssä:

Ja toisesta kuvakulmasta:


Alakerran porrasaukosta näkymä yläkerran kattoa kohden:

Postilaatikko, Stala:
Pariovi JeldWen (made in Finland):




sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Yläkerta ikkunoiden kera

Tässä taas näkymiä yläkertaan, mutta tällä kertaa ikkunoiden kera. Näissä kuvissa sitä ei näy, mutta maalari/tasoiteporukka on myös aloittanut työnsä ja he ovat edenneet myös jo yläkertaan. He tulivat töihin kaksi viikkoa aiemmin kuin mitä oletimme, joten niiden töiden alkaminen oli todella positiivinen yllätys! 

Ja jännä miten paljon jo tasoitetyöt taas tuovat tunnetta siitä, että valmista tulee ja nyt näyttää aikataulullisestikin hyvältä ja myös avoimien asioiden lista on alkanut supistumaan, joten nyt rullaa projektissa hyvin.

Timpurit tosiaan aloittavat viimeiset hommansa kohteessamme terassien ja kattohommien merkeissä sekä yksi ikkunakin vielä puuttuu oven viereltä. Mutta muuten alkaa olla valmista heidän osaltaan, sisustajille vierähtää sitten vielä pidempi tovi ja selvityksessä on edelleen se, että aletaanko maatöihin nyt vai ei. Toivottavasti niidenkin pariin päästäisiin.

Eipä oikeastaan muuta päivitettävää tilanteesta, joten tässäpä nippu kuvia.

Arkiolohuone ja ison makkarin ovi:

Arkiolohuone ja parvekkeen ovi:

Portaikon ikkuna:

Isoa makkaria:

Käytävä:

Ja toisesta suunnasta käytävä:

Pojan huone:

perjantai 18. syyskuuta 2015

Värimaailmaa

Tuli pitkästä aikaa kartoitettua pintojen värimaailmaa, nyt kun saatiin porrasfirmaltakin askeleiden sävytyksestä muutamia vaihtoehtoja. Haastavaa tämä on, toki pinnat saa aina helpommin vaihdettua kuin suurimman osan muista asioista, mutta toki sitä haluaisi tehdä kerralla valmista.

Olemme kahteen kertaa aiemminkin muuttaneet uudiskohteeseen ja valinneet pintamateriaalit. Mutta emme ole koskaan valinneet niitä näin kokonaisvaltaisesti ja toisaalta aiemmin valinnanvara on aiemmin ollut myös paljon suppeampi. Ja tämän lisäksi olemme aiemmin valinneet aika perusvarmoja yhdistelmiä. 

Nyt olemme kuitenkin edenneet jo aika pitkälle valintojen suhteen. Laminaattihan oli jo lukittuna, mutta portaiden sävyt selvisivät vasta nyt, joten piti lähteä miettimään miten portaiden askelmat (koivu), keittiön taso, eteisen laatat ja laminaatti saadaan sopimaan yhteen.

Matkalta tarttui mukaan myös Oras Optima suihkuhana, joten se puoli on nyt kunnossa. Vielä tarvisi hankkia; pariovi, valopeili, suihkuseinä... Ja siinäköhän se sitten jo olisi. Tilapäisasunto pullistelee jo kaikenlaisesta tavarasta, joten onneksi muuttopäivä lähenee ja toisaalta onneksi tiettyjä tavaroita voi kohta hallitusti siirtää myös työmaalle.

Niin ja kun katsoo tuota syysmyräkkää mikä ulkona on, niin sitä on myös "aika" tyytyväinen, etttä saatiin ikkunat paikoilleen keskiviikkona!

Materiaalien osalta tähän jäätiin pohdinnassa tällä erää.

Tässä todennäköinen yhdistelmä (vasemmalta: keittiön taso, keskellä portaan askel ja oikealla laminaatti):

Laminaatti ja laatta (eteisen ja portaat alla oleva laatta on kokoa 60x60, tuo kuvan malli tulee kylppäreihin):

Vertailua, kaksi lievästi eri sävyistä askelmavaihtoehtoa ja sitten harmaa sekä valkoinen keittiötaso. Lisäksi alla näkyy meidän keittiön ovi sekä vedin sellaisina kuten ne ovat meillekin tulossa):

Ja päätimme sitten purkaa portaiden ja olkkarin välisen väliseinän, tilalle pitää laittaa lasi, jotta portaat eivät jää auki. Se tulee sitten näyttämään likimain tältä:

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Fönsterit

Tätä on odoteltu! Ikkunat saatiin taloon kiinni eilen, ne olivatkin juhannukselta asti odotelleet tontilla asennusta, mutta onneksi hyvin suojattuina. Asennukset sujuivat jouhevasti, pienempiin ikkunoihin meni aikaa n. 15 minuuttia, mutta nuo isommat ruudut veivät sitten jopa lähemmäs tunnin. Kuvan ottamisen aikaan muutama ikkuna oli vielä laittamatta, mutta muuten oli valmista.

Timpurit kertoivat, että heillä ei ole töitä kuin noin 1½ viikoksi ja tämän jälkeen alkaa sisustustyöt tai itseasiassa heidän mukaansa sisätyöt voisi aloittaa jo ensi viikolla. Tosin pienen mutkan voi tehdä se, että mietimme jos purkaisimme vielä yhden väliseinän pois, saisimme olohuoneen tilan avarammaksi. Sitä työstetään vielä kuntoon. Mutta sen lisäksi timpureilla on vielä työstössä ikkunan puitteet, terassit, räystäät ja muuta pienempää tekemistä. On kyllä mielenkiintoista kun sisustustyöt alkavat!

Myös pihasaunan sijainti on nyt tontille lukittu, se sijoitetaan tuossa alapuolella olevassa kuvassa näkyvän sivun puolelle, nelisen metriä kodinhoitohuoneen ikkunan eteen. Se mahtuu mukavasti siihen ja tuo myös hieman näkösuojaa. 

Talon eteläinen sivu, tontin rajalta kuvattuna:

Pojan huoneen ikkuna vasemmalla ja yläkerran kylppärin ikkuna oikealla:

Eteläisestä sivusta toinen otos, tontti alkaa tuosta rinteen reunalta:

Ja vielä yksi lisäys, luontonäkymä tontin länsireunalta:

maanantai 14. syyskuuta 2015

Vierailu yläkerrassa

Nyt on hyvä hetki päivittää yläkerran näkymiä, kun sielläkin on koolaustyöt edenneet jo pitkälle. Hyvältä näyttää, voi sanoa kyllä että kannatti ottaa vinokatto, korkein kohta keskellä on n. kolmessa metrissä ja se tuo kyllä mukavasti tilan tunnetta.

Kaupunki teki vain tuon kolmannen (makuu)huoneen sijoittelun todella hankalaksi, kun he vaativat siirtämään isot ikkunat etelän puoleen. Ei oikein löydetty 100% mieluista ratkaisua, mutta nyt ollaan sitten päädytty kompromissiin, jossa teemme sen makkarin isojen ikkunoiden puolelle, mutta oviaukko tehdään 1,5m leveällä pariovella, jossa on mahdollisimman paljon lasipintaa. Näin saamme kuitenkin valoa läpi arkiolohuoneen puolelle.

Mutta sitten kuvien pariin:

Huone#3: Eli tähän tulee väliseinä vasemmalta näkyvästä palkista alkaen ja keskelle se 1,5m pariovi:

Näkymä yläkerran "käytävästä", oikealla porrasaukko, vasemmalla ison makkarin ovi ja perällä mini-kylpyhuoneen ovi:

Arkiolohuone ja ovi parvekkeelle:

 Näkymä ison makuuhuoneen ikkunasta:

Makuuhuone#2, eli poitsun huone ovelta kuvattuna:

torstai 10. syyskuuta 2015

Postia New Mexicosta

Tänään tippui postissa talon numerokyltti (tai siis 1 x numero ja 1 x kirjain), nämä saapuivat kaukaa New Mexicosta asti. Bongasin Turun Sanomissa pidetystä rakennusblogista vinkin Great River Companyn tekemistä kylteistä ja päätin tarttua täkyyn. Postikulut olivat hämmästyttävän pienet, noin 10$ - toisaalta eipä nämä paljoa paina. Kyseessä on jokin pieni yritys joka itse näitä valmistaa (eli made in the USA tuote), mutta nettikaupan toimivuus ja toimitusnopeus olivat todella loistavia. Mieluusti olisi ottanut vähän korkeammatkin, mutta päädyttiin nyt ~21cm korkeisiin.

Talolla työt etenevät koolauksien kanssa, alakerta on märkätiloja lukuunottamatta valmis ja yläkerrassa ollaan jo päästy mukavasti eteenpäin. Kuten vähän uumoiltiin, niin ikkunoita ei ehditä tällä viikolla laittamaan, vaan ne pääsevät viimein - kolmen kuukauden tontilla jököttämisen jälkeen - kiinni taloon ensi viikon alussa. Ikkunat tulevat viemään talon ulkonäköä taas reilusti valmiimpaan suuntaan.

Tapasimme myös kirjoitetun mukaisesti Siklan kanssa ja kävimme läpi avoimia asioita. Edelleen jäi asioita avoimiksi, seurataan tilannetta. Yleisesti tässä näkee sen hankaluuden, kun yhteyshenkilöt vaihtuvat useampaan kertaan projektin aikana, haastavaa se on varmasti molemmin puolin, tietokatkosten ja väärän informaation riski kasvaa aikamoisesti.

Alla parit tunnelmakuvat:

New Mexicon lähetys:

Alakerran kattoa keittiön ja ruokatilan kohdilta:

Yläkerran kattoa:

Yläkerran seinärakenteita porrasaukosta kuvattuna:

Kattoa alakerrasta, ulko-ovelta olohuoneeseen päin:

Ja pakollinen tunnelmapala, kotikylän joukkue palaa tänään liigaan 25 vuoden tauon jälkeen. Voi kyyti olla kylmää, mutta on se silti hieno juttu:

tiistai 8. syyskuuta 2015

Levytystä

Levytys etenee kovaa vauhtia, alakerta on käytännössä valmis, märkätiloja lukuunottamatta. Märkätilojen materiaalit puuttuivat vielä eilen, niin niitä ei päästy tekemään. Tänään timpurit jatkavat yläkerran levytyksillä. Levytykset selkeyttävät taas valtavasti talon sisätilojen kokoa ja käytettävyyttä sekä tunnetta siitä että millaista talossa on asua sen valmistuttua.

Tällä viikolla pitäisi saada ikkunat sisään, mutta timpureiden mukaan tiukkaa tekee. Tarpeeseen se tulisi, koska ulkona on niin koleaa ja kosteaa, että haluaisi kovasti saada tönön umpeen.Toisaalta tällöin olisi hyvä olla myös lämpöä saatavilla ja se maalämpökaivo sekä tekniikka sen ympäriltä puuttuvat vielä.

Huomenna on sitten tontilla avoimien asioiden läpikäynti Siklan kanssa, jossa katsotaan sitten tilannetta läpi näiden ja muiden kysymyksien osalta.

Ja loppuun vielä kuvia, joskin pimeitä (pitäisi alkaa käyttämään salamaa)

Olohuone:

Ruokailutila:

Porrasaukko:

Ulko-ovelta näkymä käytävän kautta talon läpi, eteiskaapit jäävät oikealle:


perjantai 4. syyskuuta 2015

Sähköt ja kuisti

Tällä viikolla tapahtumaa on ollut timpuritöiden jatkon ja sähkötöiden osalta. Timpuritöissä on päästy aloittamaan seinien levyttämistä ja sähkötyöt näyttivät aika valmiilta tähän kohtaan. Sähkötyöthän jatkuvat sitten myöhemmin kunhan koolaukset on koolattu. Lisäksi pystyyn oli saatu etuoven terassi -ja sen kattorakenteet.

Tänään piti olla tapaaminen tontilla avoimista asioista, mutta se peruuntui, kun töistä vastaava henkilö poistuu Siklan palveluksesta. Aiemmin lähti jo asiakaspäällikkö ja nyt sitten tämä muutos siihen päälle. Lähinnä tässä turhauttaa se, että samoja avoimia asioita siirrellään nyt jo kolmannelle henkilölle, ja osin niitä on neljännenkin kanssa läpikäyty. Tämän vuoksi lista kysymyksistä/avoimista asioista kasvaa enemmän kuin mitä se lyhenee. Mutta onneksi sentään se oli selkeää, että kenelle vastuu siirtyy ja ensi viikoksi on nyt sitten sovittu uusi palaveri, jossa olisi tarkoitus alkaa tyhjentämään tuota avoimien asioiden listaa.

Mutta tämän tyylisissä merkeissä sitten viikonloppua kohden.