torstai 17. joulukuuta 2015

Korjauksia

Kun kerran mittauksissa ei ollut mitään poikkeamia, niin korjaustyöt pääsivät vauhtiin. Tämän päivän aikana saatiin jo seinä kasaan, laminaatit takaisin paikoilleen ja katossa olleet aukot umpeen. (joita käytettiin välipohjan tutkimiseen). Myös jotain uutta saatiin tehtyä, kun eteisen liukuovet saatiin paikoilleen ja valopeilit kylpyhuoneessa toimimaan.

Nyt isoin työsarka on maalareilla, tasoitettavaa ja maalattavaa riittää vielä runsaasti.

Korjattu seinä:

Portaiden kohdalle saatiin kynnys asennettua yläkertaan:

tiistai 15. joulukuuta 2015

Ulkovalot

Sisältä en ole napsinut vielä mitään kuvia, mutta eilen myöhään illalla tuli napsittua ulkovaloista kuvat.

Etupihan valot:

Kalliolle päin saatiin myös muutamat valot, keskimmäisessä tehokkain led - pitää vaihtaa myös kahteen muuhun sama lamppu niin saadaan kallioon vähän enemmän valoa. Kallio näkyy suoraan olohuoneen ikkunasta:

Takaterassilla on yksi samanlainen valo kuin etupihallakin; talon sivustan valaistusta pitää tulevaisuudessa miettiä, se jää nyt liian pimeäksi, onneksi sivustalla on varaus olemassa;

No sisältä tietty se tärkein tilannetieto; pojan lelut on saatu täysmääräisesti käyttöön:


Muutto suoritettu

Nyt on saatu muutto pakettiin ja asutaan uudessa talossa! Muuttaminen on kyllä surkeaa hommaa ja taas kerran tavaran määrä pääsi suorastaan järkyttämään. Illuusion kohtuullisesta tavaramäärästä loi se, että asuimme nyt pienessä (55m2) tilapäisasunnossa, mutta varastokomero oli ammuttu aivan täyteen (lähinnä turhaa) tavaraa. Samassa tietty uuden asunnon päässä ei pääse purkamaan tavaroita koko asunnon alueelle, kun työmaa syö ylhäältä tilaa, joten tavarat kasaantuvat. Kyllä siinä taas hommaa riitti, mutta kyllä helpotti kun saatiin tilapäisasunto luovutettua pois. Kuitenkin asettuminen uuteen taloon tuntuu vielä keskeneräiseltä, kunnes saamme sen kauttaaltaan valmiiksi.

Tänään on iltapäivästä kosteusmittaus, josta selviää se, että onko välipohja siinä kunnossa, että sen voi laittaa umpeen. Toivottavasti olisi, mutta tärkeintä on, että korjaus saadaan tehtyä laadullisesti oikein. Kiire ei saa näytellä osaa korjauksessa. Jos lattia ja välipohja ovat kunnossa, niin toivomme korjausten etenevän jo tällä viikolla pitkälle.

Samoin tuli ilmoitus, että pihasaunan kanssa on niin pahoja toimitusongelmia, että juuri sitä mallia ei ole saatavilla, vaan meille tullaan tarjoamaan korvaavaa tuotetta. Katsotaan mikä tarjous sieltä tulee, kunhan saataisiin tähänkin ratkaisu. Nimittäin meillä oli tarkoitus käyttää sitä myös ulkovarastona talvikaudella ja sen on määrä toimia näköesteenä olohuoneen/takapihan suuntaan. 

Kesken jää nyt myös pihaan liittyviä hommia, ulkomaalauksia yms. hiontoja odottamaan kevättä. Samoin on vielä muita pienempiä juttuja odottamassa korjausta, mm. keittiön välitilan lasit puuttuu ja portaiden lasikaide pitää ylhäältä tukea seinään kiinni.

Eli säätäminen ja raksamoodi jatkuu vielä, kunhan ei jatkuisi kovin pitkään.

Kaikessa kiireessä en edes huomannut ottaa yhtään valokuvaa muuton yhteydessä, mutta pitää napsia muutamia kuvia kunhan ehtii.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Käyttöönotto on huomenna

KVV tarkastus tehtiin eilen ja se meni läpi, vain huomatuksella yläkerran tilanteesta. Huomenna on sitten varsinainen käyttöönottotarkastus, jota varten pitäis olla siis myös kaikki kunnossa - läpimenon osalta. Mutta muutamme kuitenkin rampaan taloon, eikä meillä vieläkään ole tietoa siitä milloin se saadaan parsittua kasaan ja miten todetaan että kaikki on ok korjauksille. Pitää nyt tätä puskea eteenpäin muuton ja muiden järjestelyiden rinnalla.

Kuitenkin muutamme sisään taloon, jossa ei toimi liesituuletin, yläkerran lämmitys (ellei putkarit saa sitä tänään+huomenna kunnostettua) ja yläkerrasta on noin puolet tilaa jota ei voi tai kannata käyttää.


Siltikin hienoa, että päästään muuttamaan. Kunhan vain saataisiin selvyys asioihin nopeasti ja viat korjattua niin nopeaan kuin se on laadullisesti mahdollista.

Hienoltahan siellä kyllä näyttää:

Porrasaskelmat ilman pahveja valaistuna, edessä lapsiportti:

Ja vähän kauempaa sama juttu, plussaa kaihtimista (maalaushommia kesken kuten näkyy):

Kodinhoitohuone/WC on laattojen saumausta vaille valmis:

Alakerran suihkut:

Kodinkoneita:

Ja keittiötä portailta päin (liesituuletin taidetaan joutua vielä poistamaan yms):

Kupruista huolimatta

Kupruista huolimatta työt etenevät. Perjantaina muutetaan ja tänään on KVV tarkastus. Kirjoittelen myöhemmin lisää.





perjantai 4. joulukuuta 2015

Vuoto paikallistettu

Yläkerran lattia oli saatu piikattua auki ja vuoto löydettiin. Puhaltimet tekevät nyt työtään viikonlopun yli ja jatkoanalyysi tilanteesta tehdään maanantaina.

Siellä olikin vain yksi vuotokohta, mutta kaksi reikää. Toinen pienempi vesilätäkkö oli kulkeutunut väliseinän tukikiskoa kautta. Mutta ei kyllä hyvä juttu ollenkaan, timpurilla oli kuva putkien sijainnista ja kaksi reikää oli silti saatu puhkaistua linjastoon.

Vuotojen paikkaaminen on yksinkertaista ja ne pitävä varmasti, näin meille sanottiin. Mutta sitten se maanantain analysointi kertoo sen isomman asian; mitä muuta pitää purkaa ja uusia? Pitääkö betonia piikata lisää pois ja erityisesti se, että pitääkö alakerran kattoa avata, määrittävät sen kuinka pitkään menee, että kaikki on korjattu asiallisesti.

Mutta ensi perjantaina muutetaan, meni miten meni. Muuta mökkiä tai kattoa pään päälle ei ole. Se minkälaisen tilanteen keskelle muutetaan... selviää alkuviikosta.


torstai 3. joulukuuta 2015

Vesivahinko...

Kaikki menikin mukavasti ja vauhdilla eteenpäin, kunnes tänään lähdettiin ajamaan ylös yläkerran lattialämmitystä ja se ei mennyt hyvin se. Jossain kohtaa linjastoa on vuoto, ja tämän kautta vettä vuosi liesituulettimen aukon kohdalta alakertaan. Syö miestä aika pahasti, ei voi muuta todeta.

On tässä kuitenkin jotain siedettäviä asianhaaroja:
- Onni onnettomuudessa#1: Vesi ei vuotanut pitkään, naapurilla edeltävässä taloyhtiössä oli naula mennyt timpureilta läpi lattialämmityksestä. Systeemi laitettiin päälle perjantaina ja vuoto huomattiin vasta maanantaina. Nyt vuoto jäi kiinni heti testauksen alkaessa, mutta toki vettä siellä silti ehti kulkea.
- Onni onnettomuudessa#2: Pääsemme siltikin muuttamaan ensi perjantaina (tai vähintään viemään kamat sinne), koska alakerrassa toimii kaikki

Mutta toisaalta sietämättömiäkin:
- Vuoto kohtaa ei löytynyt, se on jossain valun alla
- Jotta juurisyy löytyy on lattia piikattava auki ja samassa todennäköisesti menee väliseinärakenteita uusiksi
- Asumme rakennustyömaan keskellä jonkin aikaa
- Kuivain hurraa... mutta kuinka pitkään
- Vanerit villat jne, kaikki pitää saada täysin kuivaksi tai vaihdettua
- Jahka kaikki on kuivaa ja vuoto paikattu tarvitaan taas timpuria, maalaria, putkaria ja sisustajaa

Toivottavasti todellakin päästään muuttamaan kuitenkin ensi viikolla - edes puoleen taloa. Se sentään helpottaisi. Kaikkeahan sitä sattuu, mutta nyt punnitaan talotoimittajaakin, että kuinka hyvin tämä saadaan ratkaistua ja kunnostettua.

Jakotukin viereen valunut vesi yläkerrassa, saa nähdä mitä seinän toiselta puolelta huomenna paljastuu. Lisäksi vettä oli molemmilla puolilla jakotukkia, toivottavasti vuotokohta löytyy kuitenkin kivuttomasti:

Tuolta se paljastui, ja vuotokohdan etsintää varten tehtiin parit extra-rakoset:

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Let there be light

Eräässä hienossa kappaleessa todetaan; Let there be light - and there was light. Ja näin totisesti meidänkin talolla on viimein valot! Ei enää raksavalaisimia ja taskulamppuja vaan sähkösuunnitelman mukainen kokonaisuus käytössä. Voi kyllä olla tyytyväinen valintoihin, hieman mietimme että otammeko niin paljon kiinteitä valaisimia, mutta kyllä kannatti. 

Kiinteitä valoja meille tuli lopulta aika runsaasti: 

- Yli 20 LED spottia (kahta eri kokoa; käytävissä ja märkätiloissa hieman isompi)
- Keittiön välitilaan LED lista
- Portaiden potkulistojen valot
- Vaatehuoneen plafondi

Vain makuuhuoneissa ei ole valoja valmiina, joten vain niistä pitää huolehtia muuton yhteydessä. Hyvä näin. Ala -ja yläkeran avonaisissa tiloissa on myös himmentimet, jotka tulevat kyllä myös tarpeeseen, sen verran tehokkaita valot ovat.

Parit valoisat kuvat;

Portaiden valot, näistä tuli hienot - vaikka toki pahvitettuina eivät pääse vielä oikeuksiinsa:

Ylhäältä päin rappusten valoista vähän lisänäkymää:

Ja yläkerran spoteista kuva;

tiistai 1. joulukuuta 2015

10 päivää muuttoon & tonttiarvonta

Se olisi kymmenen päivää muuttoon, nyt ei enää voi peruutella. On muuttofirma ja loppusiivous tilattu, eli tässä aikataulussa mennään. Hienoa.

Laitettiin muuten tuossa Helsingin kaupungin tonttiarvontaan puolitosissaan paperit sisään. Hakijoita oli joku 400+ ja tontteja 59, saatiin arvonnassa sijanumero TOP20 joukkoon. Eli halutessaan saataisiin sieltä tontti. Eli nyt voi sitten miettiä, että haluaako tässä aloittaa uuden projektin heti perään tai no parin vuoden sisään pitäisi aloittaa, tai osassa tonteissa on vieläkin pidempi joustoaika aloitukselle, kun rakennusvalmius ei ole kypsä. Mutta ihan meidän vuoronumerolle asti ei ole meille mieluisia tontteja, mutta laitetaan kuitenkin toiveet sisään ja katsotaan mikä tontti sieltä tarkalleen tulisi tarjolle. Mutta mukavahan se on tässä asiaa puntaroida, vaikkakin edelleen täysin puolitosissaan.

Tässä vielä otos saunasta, joka oli eilen saatu kasattua: