torstai 30. heinäkuuta 2015

Aikataulua osa X ja muuta sälää

Follow my blog with Bloglovin


Kävimme toimittajan edustajan kanssa palaverin tontilla sekalaisista asioista. Listalla oli paljon juttuja - isoja ja pieniä. Suurin juttu oli aikataulu ja sen osalta saimme sen tietoon mitä halusimmekin, eli kaikki on nyt aikataulutettu niin, että talo valmistuu jouluksi - aikataulutuksen mukaan viikolla 51. 

Mutta samassa kävi selväksi, että aika pitkälti on nyt kulutettu toleranssit pois, vaikka sisustustöiden aikataulussa oli vielä varaa, niin työmaa ei saa nyt pysähtyä tai jäädä jälkeen, jotta tuo aikataulu pitää. Harmi, että siinä vesiliittymien aikataulutusvirheissä meni se muutama viikko kankkulan kaivoon. 

Nyt pitää saattaa timpurityöt valmiiksi ja betonirekka on tilattu valujen tekemistä varten viikolle 33, tällöin talon on oltava kunnolla säältä suojassa. Ja timpuritöiden pitäisi olla valmiina kokonaisuudessaan elokuun loppuun mennessä. Itsehän ei sitä maallikkona ollut ajatellut, että betonien kuivuminen vie runsaasti aikaa ja sanelee paljon projektin seuraavista vaiheista. Kuivuminen vie jopa 2-2½kk, kun sitä ei vielä ihan kesäksi saatu kuivumaan. Kuivumisen aikana hanketta saadaan toki tehtyä eteenpäin, mutta sisätöihin ei voida kunnolla ryhtyä ennenkuin valut ovat kuivuneet.


Ja valut nimenomaan monikossa, yläkerran lattiaankin tulee ~6cm valu, niin ei sitten kaikki kopina kuulu yläkerrasta alakertaan yms. Tämä oli yksi hyvä juttu Siklan toimitussisällössä pohjarakenteen lisäksi.

Portaiden asennukseksi on nyt varattu viikko 44 ja pihatöitä olisi tarkoitus tehdä syyskuussa, kun materiaalit on saatu pois jaloista. Niistä sitten lisää myöhemmin.

Hyvä fiilis jäi tapaamisesta kaikkiaan.

Aluskate siellä oli jo melkein valmiina, mutta unohdin ottaa siitä kuvan. Joten laitetaan tähän vaikka kuva numerokyltistä, joka ajateltiin hankkia talon kylkeen.

Käväisin ruokatunnilla yhden kuvan ottamassa aluskatteen tilasta... Siitä nyt otos tuossa alla, myös ensimmäinen tuulensuojalevy oli asennettu ja lisää oli kiinnityksessä (huom! rakennusmiehen ergonominen työasento tähän liittyen)




keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Viikko 31

Se on sitten viikko 31 menossa, 19 viikkoa jäljellä ilmoitettuun luovutusaikaan, joka on myös kirjattu tällä hetkellä projektinhallintajärjestelmään. Aluskatteen piti valmistua viime torstaina, mutta sitä alettiin tekemään vasta eilen, joten tontilla ei ole ollut mainittavampaa tapahtumaa viime viikon kirjoituksen jälkeen. Tosin talon vierelle on rakennettu telineitä tuulensuojalevyjen ym. asennuksia varten.

Tänään on tapaaminen Siklan kanssa avoimista asioista ja aikataulusta luvattiin myös antaa lisätietoja ja myös työt aluskatteen osalta jatkuvat, joten varmaan myöhemmin tänään tai huomenna on sitten enemmänkin uutta kerrottavaa.

Ja kun ei ole antaa mitään jännittävää uutta kuvaa tontilta, niin tässä lomakuva Ahvenanmaalta:


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Laminaatti, toinen yritys

Nyt löytyi toinen aika passeli laminaatti taloon, Karitman Robusto mallistosta. Tämä löytyi kyllä Värisilmästä, mutta tätä ei ilmeisesti ole saatavilla jokaisesta myymälästä, joten toimitusehdot ja tapa pitää vielä varmistaa erikseen. Mutta vaikutti hyvältä tavaralta, Saksassa valmistettua ja huomattavasti paksumpaa kuin perinteinen laminaatti. Sen takuu pätee myös julkiseen käyttöön ja sen pitäisi siis olla erityisen kestävää, josta ei varmasti olisi haittaa.

Kuvatus laatasta (kylpyhuoneen kokoluokassa 10x10, aulaan tulee samasta laatasta 60x60) ja laminaatista vierekkäin:


Työmaalla työt ovat edenneet mm. elementtien viimeistelyiden osalta. Isoin tavoite tälle viikolle oli aluskatteen valmiiksi saattaminen, sen pitäisi valmistua huomenna.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Tuottelias viikko

Blogin loma on ohi ja nyt taas tulee tasaisemmin päivitystä projektin tilanteesta. Nyt onkin alkanut tapahtumaan oikein urakalla, tuntuu että viime viikolla työmaalla tapahtui enemmän kuin muina viikkoina yhteensä - ainakin näkyvän työn osalta. Perjantaina nostettiin toisen kerroksen elementit ja kattotuoli paikoilleen, joten talo saavutti siis jo harjakorkeuden!

Timpurit ovat painaneet pitkää päivää työmaalla ja heidän työmoraalilleen pitää kyllä nostaa hattua. Heistä ei talon valmistuminen ajallaan ainakaan jää kiinni. Ryhdikkään työskentelyn lisäksi he ovat pitäneet työmaan todella siistinä. Kerrassaan hienoa toimintaa.

Tällä viikolla työt jatkuvat rungon parissa, kaikkia elementtejä ei ole tehty valmiiksi, mm. osa ikkuna-aukoista puuttuu. Tämän lisäksi katto pitäisi saada tehtyä, niin alakerran valu voitaisiin suorittaa. Ilmeisesti myös putkimies oli tuloillaan ja ulkopuolelle aletaan laittamaan tuulensuojalevyjä jahka katto ja elementit ovat saatu valmiiksi. Katsotaan taas viikon päätteeksi kuinka pitkälle asiat ovat edenneet. Ensi viikolla meillä on Siklan kanssa palaveri, jossa pitäisi katsoa avoimia asioita ja kokonaisuutta tarkemmin läpi.

Mutta koska kuvista avautuu paremmin se missä mennään, niin alla taas yhteenvetoa tontilta kuvien muodossa:

1. kerros pystyssä:

Välipohjan valmistumista (Posi palkit):

Harjakorkeus:

Näkymä alakerrasta, olohuoneen isoa ikkunaa kohti:

Näkymä yläkerrassa, parvekkeen ovea kohti (länsi):

Näkymä yläkerrasta tien suuntaan (itään):

Kattoristikot:

 Näkymä pohjoiseen, makuuhuoneen kaksi ikkunaa tulevat tähän:


Alerran seinää:

Alakertaa:

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Etenee

Noniin nyt ovat timpurityöt päässeet viimein alulle. Työt alkoivat ilmoituksen mukaisesti viime tiistaina ja kasassa ovat nyt alakerran seinäelementit. Tänään työmaalla ei näyttänyt tapahtuvan mitään, toivottavasti luvattu kirivaihde pysyy päällä.


Nyt ei ole kuviakaan tarjota, mobiiliversio tökkii sen verran pahasti. Mutta parin viikon päästä sitten päivitystä kuviin ja tilanteeseen tarkemmin...Sitten pitäisikin olla jo paljon uutta tapahtumaa valmiina.


Pitäisi laminaatit valikoida vielä tässä kesällä ja hioa jotain yksityiskohtia kuntoon, muuten ei suurempia asioita projektinhallinan osalta ole tapetilla kesällä.


Selvisi myös että toimittajalla vaihtuu asiakaspäällikkö, katsotaan mitä muutosta se tuo projektiin.



Hyvää kesää kaikille!