Kaikki menikin mukavasti ja vauhdilla eteenpäin, kunnes tänään lähdettiin ajamaan ylös yläkerran lattialämmitystä ja se ei mennyt hyvin se. Jossain kohtaa linjastoa on vuoto, ja tämän kautta vettä vuosi liesituulettimen aukon kohdalta alakertaan. Syö miestä aika pahasti, ei voi muuta todeta.
On tässä kuitenkin jotain siedettäviä asianhaaroja:
- Onni onnettomuudessa#1: Vesi ei vuotanut pitkään, naapurilla edeltävässä taloyhtiössä oli naula mennyt timpureilta läpi lattialämmityksestä. Systeemi laitettiin päälle perjantaina ja vuoto huomattiin vasta maanantaina. Nyt vuoto jäi kiinni heti testauksen alkaessa, mutta toki vettä siellä silti ehti kulkea.
- Onni onnettomuudessa#2: Pääsemme siltikin muuttamaan ensi perjantaina (tai vähintään viemään kamat sinne), koska alakerrassa toimii kaikki
Mutta toisaalta sietämättömiäkin:
- Vuoto kohtaa ei löytynyt, se on jossain valun alla
- Jotta juurisyy löytyy on lattia piikattava auki ja samassa todennäköisesti menee väliseinärakenteita uusiksi
- Asumme rakennustyömaan keskellä jonkin aikaa
- Kuivain hurraa... mutta kuinka pitkään
- Vanerit villat jne, kaikki pitää saada täysin kuivaksi tai vaihdettua
- Jahka kaikki on kuivaa ja vuoto paikattu tarvitaan taas timpuria, maalaria, putkaria ja sisustajaa
Toivottavasti todellakin päästään muuttamaan kuitenkin ensi viikolla - edes puoleen taloa. Se sentään helpottaisi. Kaikkeahan sitä sattuu, mutta nyt punnitaan talotoimittajaakin, että kuinka hyvin tämä saadaan ratkaistua ja kunnostettua.
Jakotukin viereen valunut vesi yläkerrassa, saa nähdä mitä seinän toiselta puolelta huomenna paljastuu. Lisäksi vettä oli molemmilla puolilla jakotukkia, toivottavasti vuotokohta löytyy kuitenkin kivuttomasti:
Tuolta se paljastui, ja vuotokohdan etsintää varten tehtiin parit extra-rakoset:
No voihan räkä... Jos tästä tulee teille ylimääräisen työn lisäksi myös ylimääräistä kulua, niin kattaako vakuutukset tällaisia asioita? Vuotaneen veden kokonaismäärä ei ilmeisesti ole kovin iso, ja jos näin - niin se on myös onni onnettomuudessa. Tai yleensä lattialämmitysputken vuodoissa ei vuoda isoja määriä vettä, esim. meidän talossa lattialämmitysputkea on yhteensä 785 metriä, ja jos se putkisto vuotaisi kokonaan tyhjäksi vedestä, vettä olisi rakenteissa 158 litraa. Käytännössä koko putkisto ei koskaan tule tyhjäksi, vaikka olisi millainen vuoto.
VastaaPoistaRäkä tosiaan. Ottaa aika reilusti päähän, tänään kävin katsomassa kun piikkasivat betonia auki, todella haastavaa ja hidasta puuhaa. Betonia on n. 6cm, metalliverkko sisässä ja riski siitä että rikot piikkaamalla lisää putkia on täysin realistinen. Lisäksi näyttäisi, että vuotokohtia on kaksi - eli kahdessa kohtaa ollaan onnistuttu naulaamaan väliseinän runkorakenne putkista läpi. Ei todellakaan hyvä suoritus.
PoistaVettä on verrattain vähän, mutta nyt kun epäillään kahta vuotokohtaa niin välipohjan tarkastaminen ja sen mahdolliset korjaavat toimenpiteet ovat vielä tekemättä sekä selvittämättä.
Mutta pitää mennä tarkastamaan tilanne päivän päätteeksi ja kirjoitella päivityksiä sitten sen mukaan... Turhauttavaa ja lisähommaa kauttaaltaan. Mutta nyt voi vain odotella, että saadaan aidosti kokonaiskuva vahingoista ja korjaavat toimenpiteet käyntiin.
Tsemppiä ! Tuo on se rakentajan painajainen juuri, pinnat pohdillaan ja putki vuotaa. Koko oman projektin tähän asti stressaavin hetki oli juuri tuo lämmitysputkiston täyttö, kolmessa kerroksessa.
VastaaPoistaMutta vielä on pysynyt vedet sisällä, on niitä lattioita varottukin kyllä oikein kunnolla. Yhdessä kohtaa meni rälläkkä lattiaan mutta just siinä ei sitte menny putkia.
KANNATTAA VALOKUVATA ennen valua mahdollisimman paljon niin että kiintopisteitä näkyy.
Kiitos kiitos. Onhan tuo niin turhauttava tapahtuma kalkkiviivoilla kuin vaan voi olla. Valokuvia oli otettuna, timpureillakin oli valokuvat vedoista käytössä ja silti näin pääsi käymään. Nyt juuri löytyi vuotokohdat, kaksi eri kohtaa jakotukin vierestä oli lävistetty väliseinän tukiruuveilla. Nyt on lattia auki ja puhaltimet käynnissä. Maanantaina on jatkoanalyysin paikka sitten.
PoistaVoi ei. Tämä on oma pahin painajainen mitä voi sattua, kun tarpeeksi menee pieleen. Toivottavasti kaikki saadaan kuntoon ja pääsette muuttamaan.
VastaaPoistaVoi apua, tämä on todella ikävää! Meidän tuttava juuri kertoi, että heille sattui vesivahinko. En tiedä, olisiko säännöllinen LVI-huolto auttanut ennaltaehkäisemään tuon. Todella ikävää, jos sitä tarkkaa vuotokohtaa ei löytynyt. https://www.lvihuoltomarjamaa.fi/lvi-huolto
VastaaPoista