maanantai 9. marraskuuta 2015

VK46

Viikko 45 oli hieno viikko, kun saimme portaat paikoilleen. Tällä viikolla merkittävin tapahtuma tulee ehdottomasti olemaan keittiön ja muiden kiintokalusteiden saapuminen, niiden pitäisi saapua huomisella.

Viikonloppuna timpurit olivat jatkaneet keskeneräisiä töitä viikonloppuna ja alakerran terassi oli valmiina ja parvekettakin oli saatu eteenpäin tehtyä, näiden lisäksi oli ainakin lopullinen ulko-ovi saatu myös paikoilleen.

Pihatöiden tekemisen jälkeen satoi myös kunnolla nyt ensimmäistä kertaa ja paikoin vettä jämähti kyllä pintaan liian paljon. Osin se johtui kattovesistä, jotka tulevat tontille korostuneesti kun rännit puuttuvat. Mutta tämän lisäksi myös pariin muuhun paikkaan ohjautui liikaa vettä. Tätä pitää nyt vielä selvitellä, jotta varmistetaan hule-vesien riittävä liikkuvuus. Ennen pintamaan laittoa sadevedet ohjautuivat ongelmitta. 

Mutta siis keittiötä odottelessa menee tämä viikko, tulemme taas näkemään miten yksi merkittävä palanen osuu yhteen muiden sisustusvalintojen kanssa.

Muutamia kuvia:

Talo lännestä päin kuvattuna:


Ulko-ovi:

Takapiha parvekkeelta kuvattuna:

Sivupiha parvekkeelta:

Portaiden iso ikkuna yläkerrasta:

Käytävästä otettu kuva pojan makuuhuoneeseen:

1 kommentti:

  1. Mukavan näköiset nuo portaat:) Täytyy ottaa vinkkejä, kun mennään ensi viikolla suunnittelemaan omia:) Ja ihana maisema ikkunasta!!

    VastaaPoista