Alkaa olla talo kaikkiaan aika hyvässä kuosissa, maalarit saivat edeltävässä kirjoituksessa näkyneet korjausjäljet peitettyä ja tämän kautta päästiin laittamaan huonekalut paikoilleen. Joulun ja uudenvuoden pyhinä on tullut pala kerrallaan tavaroita siirrettyä ja kastattua. Eilen saatiin vielä pari senkkiä kokoon ja oikeille paikoilleen. Nyt pääsee viimein sommittelemaan yläkerrankin kuntoon huonekalujen osalta.
Mukavaa on kyllä ollut uudessa pirtissä asustella ja nyt kovemmankin pakkasen aikaan on maalämmöstä lämpöä piisannut.
Vielä jäi joitakin asioita tosin Siklalta kesken, jotka pitäisi korjata heti kun mahdollista. Maalareiden viimeistelyjälki ei ole kovinkaan hyvää, paljon on vielä siistittävää. Maalareiden tapa toimia oli se, että he tulivat kiireellä kohteeseen, tekivät kiireellä ja lähtivät kiireesti seuraavaan kohteeseen - ja tämä näkyy työnjäljessä. Tämän lisäksi yläkerran jakotukiln luukku kiinnikkeineen pitää asentaa, ulkovarasto pitäisi asentaa, saunan käsijohde on huonosti kiinni yms. pientä fiksattavaa siis riittää, mutta kokonaisuudessaan tilanne on jo hyvä. Vesivahinkoon liittyvät korjaukset saatiin kuitenkin hoidettua hyvin.
Lisäksi kevääksi/kesäksi jäi avoimeksi kaksi isompaa asiaa, nimittäin piha ja ulkomaalaus. Eli pihan osalta puuttuu nurmikko ja tämän lisäksi sadevesien hallintaan on saatava parannuksia.Tämä oli myös yksi syy miksei talo läpäissyt muuttotarkastusta ja asiasta tehdään uusi tarkastus kesällä. Talo kaipaa myös toista kerrosta ulkomaalia kauttaaltaan ja Siklalle kuuluvia maalauksia jäi myös tekemättä pieniltä osin.
Kuvia ei ole tullut otettua kaiken muutto -ja jouluhässäkän aikana juuri yhtään. Tarkoitus on valmiista talosta laittaa kyllä sisäkuvia tulemaan, kunhan ehditään.
Kaupingin tonttiarvonnan tuloksetkin tulivat, saimme tontin Helsingin Tapanilasta. Tontti oli valintalistallamme sijalla kahdeksan. Sinällään kyllä hyvä tontti (rak. oikeus 140) ja hyvällä paikalla, mutta ei niin hyvällä että olisimme sen kautta motivoituneet aloittamaan uutta projektia tässä kohtaa. Joten luovutamme tontin pois ja jäämme odottamaan jos listamme kärkipäästä vapautuisi jokin tontti.
Mutta tämä tällä erää, kirjoittelemme myöhemmin lisää ja tarkoitus on siis laittaa kuviakin valmiista kohteesta. Tarkoitus on myös sivuta kokonaisuudessaan projektia ja sen onnistumisia sekä kehityskohteita.
Joku kuva kun piti liittää tähän mukaan, niin ohessa näkymää yläkerran arkiolohuoneeseen ennen kalusteiden asettelua:
Huh raksaaminen muuttovaiheessa ja jo seuraavaa tonttia katsomaan ?!
VastaaPoistaNo joo, kun kerran arvonta tuossa sattui olemaan, mutta jätettiin tuo ihan hyvä tontti nyt väliin ja jäätiin jonottamaan, jos kärkitonteista jokin vapautuu. Pari on niin hyvää tonttia, että vaikea olisi ehkä vastustaa. Kun kuitenkin tuntuu, että on tämän projektin jälkeen paljon viisaampi ja ei tulisi ehkä tehtyä niin montaa aloittelijalle tyypillistä virhettä - ehkä.
PoistaMutta vakavassa harkinnassa tämä ei ole, muuten voisi ollakin, mutta kun rakentaminen tietää taas muuttoa tilapaiseen asuntoon ja se on aika puuduttavaa.