maanantai 20. helmikuuta 2017

2017

Blogiin ei juuri ole ollut asiaa, kun tietty projekti on ollut valmiina jo hyvän aikaa. Yli vuosi ollaan talossa asuttu ja kaikki on pelittänyt hyvin. Maalämpö on ollut erinomainen ja riittävä, ne pari kylmempääkin kuukautta ovat menneet hyvin ja kulut ovat olleet alhaiset. 

Vuosihuoltoa on tehty muutamien juttujen osalta ja lopputarkastus odottaa, että piha sulaa. Haluavat katsoa sadevesien tilanteen, joka onkin ihan toista maata nurmikon kasvamisen sekä yhden sadevesikaivon lisäyksen jälkeen. Nyt on tehty iso osa sisämaalauksienkin korjauksista valmiiksi, jonka jälkeen alkaa "narinalista" olemaan aika lyhyt.

Pihahommia vielä riittäisi yllin ja kyllin sekä ainahan sitä olisi kiva lisätä sitä sekä tätä. Mutta valmiiksi tämän vaiheen voi nyt kuitenkin kuitata. 

Talotoimittajan valinnassa saa olla hyvin tarkkana, nimittäin meillähän oli loppusuoralla kolme toimittajaa; Vivola, Muurametalot ja Sikla. Vivola meni vuoden alussa konkurssiin ja netissä on ollut juttua siitä miten surullisesti vuosikorjaukset kohteissa sujuivat jo ennen tätä sekä monilla jäi tietty nyt projekti kesken. Muurametalot menivät jo muinoin yrityssaneeraukseen, ja ovat edelleen siellä. Siklan osalta projekti saatiin maaliin ja vuosihuollot toimivat. Eli onneksi päädyttiin tähän valintaan noiden kahden sijaan.

Uusi projekti. Sekin on ollut mielessä. Sen verran jäi hampaankoloon tästä ensimmäisestä projektista, vaikka se kaikkiaan hyvin menikin. Mutta tontti ja alue ovat jo ensimmäinen iso haaste projektissa, on vaikea löytää hyvältä tuntuvaa kokonaisuutta. Toisaalta mikään kiire ei ole, katsotaan nyt sitten, mutta mieli tekisi kyllä vielä uudemman kerran lähteä projektiin. Availlaan sitä varten sitten tarpeen mukaan uusi blogi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti